11 2011
"Kuvatiedostoni eivät tunnu siirtyvän tilaukseen vaan ensimmäisen kuvan edessä lukee teksti: Optimoi.
Mikä tähän on syynä?
Tietoneellesi ei ole asennettu uutta Flash-ohjelmistoa tai se on pois toiminnasta.
Asenna Flash Player sivulta: www.adobe.fi
Asennus kestää noin 1-2 minuuttia ja se mahdollistaa myös monien muiden sivustojen ja palvelujen käytön sujuvasti.
9 2011
Ohjeita tarjouskoodien käytöstä.
KUVAPALVELUT
Fotonetin kuvapalvelun tarjouskoodi annetaan tiedostojen siirron jälkeen tilauksen esikatseluvaiheessa (vaihe 2.) sivun yläosan Lisävalinnat osassa.
Kirjoita saamasi koodi kohtaan Tarjouskoodi ja paina Päivitä hinnat. Huomioi, että koodi on annettava juuri oikeassa muodossa eli esim. isot ja pienaakkoset on huomioitava. Tarkista kuvien alla olevasta kuvakoon valinnasta, että koodi on toiminut. Tarjouksen kohteena olevan kuvakoon jäljessä tulee näkyä uusi hinta ja sen jälkeen suluissa ko. kuvakoon normaali hinta. Mikäli näin ei ole tarkista koodin oikeellisuus.
Mikäli toit koodin leikkaa - liitä toiminnolla tarkista, että koodin eteen tai jälkeen ei ole jäänyt vahingossa tyhjää välilyöntiä.
Mikäli koodi ei mielestäsi toimi, hinnat eivät siis muutu koodin mukaisiksi, ota tilauksesi tilausnumero muistiin ja keskeytä tilaus. Tarkista käyttämäsi koodin oikeellisuus, voimassaoloaika ja että käytit sitä koodille tarkoitetussa palvelussamme. Esim. Vakio-tilaukselle kohdennettu koodi ei toimi Pro-tilauksessa eikä päinvastoin. Ota tarvittaessa sähköpostilla yhteyttä asiakaspalveluumme asian selvittämiseksi.
Mikäli tässä tilanteessa tilausta kuitenkin jatketaan ja tilaus tehdään loppuun ei Fotonetti Oy hyvitä normaalihinnan ja tarjouksen välistä erotusta jälkikäteen.
KUVAKIRJA OHJELMAN KOODIT
Kuvakirjaohjelmalle tarkoitetut koodit annetaan kuvakirjan valmistuttua ja kun sen sivut on luotu. Mikäli luodulle kuvakirjaversiolle on voimassa oleva koodi kysyy ohjelma sitä sivujen luonnin jälkeen. Anna koodi täsmälleen saamassasi muodossa ja huomioi, että isot ja pienaakkoset ovat eri merkkejä.
Mikäli antamassasi koodissa on virhe ohjelma huomauttaa siitä ja kehoittaa yrittämään uudelleen.
Mikäli ohjelma ei etene koodin antamisen jälkeen keskeytä tilaus ja ole yhteydessä asiakaspalveluumme sähköpostitse.
Huomioi, että mikäli olet tallentanut luomasi kirjan se jää koneellesi tallennettuna joten voit jatkaa sitä myöhemmin.
Mikäli tässä
tilanteessa tilausta kuitenkin jatketaan ja tilaus tehdään loppuun ei
Fotonetti Oy hyvitä normaalihinnan ja tarjouksen välistä erotusta
jälkikäteen.
10.7.2011
Fotonetti Oy on hyväksytty Apple ohjelmistokehittäjäksi ja julkaisijaksi.
Ensimmäinen Fotonetti ohjelma on siirretty Apple App Storeen julkaistavaksi lähiaikoina. Ohjelma mahdollistaa kuvien tilaamisen suoraan iPhone, iPad ja iPod Touch laitteista.